Junior business controller
Kuusamo, OL, FI, 93600
Kuusamo, OL, FI, 93600
Junior business controller
Pölkky Oy on osa itävaltalaista Pfeifer Groupia, joka työllistää yhteensä noin 2 600 henkilöä kolmessatoista eri toimipaikassa Itävallassa, Saksassa, Tsekissä ja Suomessa. Pfeifer Groupin ennustettu liikevaihto on yhteensä 1,4 miljardia euroa vuonna 2024.
Pölkky Oy on Pohjois-Suomen suurin yksityinen puunjalostaja. Meillä on yli viidenkymmenen vuoden kokemus puunjalostuksesta. Sahat ja jatkojalostuslaitoksemme sijaitsevat maan parhailla puuraaka-ainealueilla Kuusamossa, Taivalkoskella ja Kajaanissa. Oulussa meillä on painekyllästyslaitos.
Liikevaihtomme on noin 200 miljoonaa euroa vuodessa. Tuotteistamme noin 80 % menee vientiin. Meillä työskentelee noin 420 alan ammattilaista. Hallussamme on koko tuotantoketju aina puunhankinnasta sahaukseen ja jatkojalostukseen. Lisätietoja osoitteessa www.polkky.com
Haemme uuteen avattavaan työtehtävään JUNIOR BUSINESS CONTROLLERIA.
Keskeiset vastuut koostuvat operatiivisista tehtävistä kuukausittaisen raportoinnin parissa ja raportoinnin kehittämisestä. Lisäksi tehtävään kuuluu tapauskohtaisten selvitysten teko ja kuukausittaisten lukujen oikeellisuuden varmistaminen ja analysointi.
Tuotat, analysoit ja koostat numeerista dataa sekä tunnuslukuja ymmärrettäviksi ja toimit osana taloustiimiä. Osallistut budjetointi- ja ennustamisprosesseihin sekä kuukausi- ja kvartaaliraporttien laatimiseen ja analysoimiseen omalla vastuualueellasi. Olet mukana kehittämässä taloushallinnon prosesseja ja työkaluja. Raportoit työssäsi talousjohtajalle.
Arvostamme soveltuvaa laskentatoimen osaamista, soveltuvaa koulutusta sekä tietoteknisiä valmiuksia. Ymmärrät talouden aikataulut, etkä vierasta työn sisältämiä rutiinitehtäviä. Tärkeintä meille on kuitenkin aito halusi oppia uutta, motivaatiosi onnistua ja aktiivinen otteesi työhön.
Asemapaikkasi on Kuusamossa, Kajaanissa tai Oulussa. Osittainen etätyömahdollisuus on sovittavissa. Tehtävä edellyttää matkustamista toimipaikkojemme välillä.
Tartu haasteeseen ja kasvata vahvat juuret pohjoiseen!
Hakijalta odotamme:
-Soveltuvaa koulutusta
-Soveltuvaa työkokemusta (väh. 2 vuotta)
-Analyyttisyyttä ja pitkäjänteisyyttä
-Sujuvaa suullista ja kirjallista viestintää (suomi ja englanti)
-Hyviä vuorovaikutustaitoja ja yhteishenkeä
-Kykyä itsenäiseen ja oma-aloitteiseen työskentelyyn
-Kykyä käyttää nykyaikaisia taloushallinto- ja raportointijärjestelmiä.
Me tarjoamme:
-Monipuolisia, sopivasti haastavia ja palkitsevia tehtäviä sekä mahdollisuuden jatkuvaan ammatilliseen kehittymiseen
-Vakituisen työsuhteen perheomisteisessa ja kansainvälisesti toimivassa yrityksessä, jolla on pitkä historia sekä vahva paikka alallaan
-Kattavan perehdytyksen ja osaavan tiimin tuen
-Mahtavat työkaverit, lämpimän vastaanoton sekä välittömän työkulttuurin
-Viihtyisän ja turvallisen työympäristön Kuusamon luonnonkauniissa maisemissa
-Hyvät työsuhde-edut, kuten laadukkaan työterveyshuollon, liikunta- ja hyvinvointiedut sekä hyvät liikunta- ja harrastusmahdollisuudet.
Eduksi katsomme:
-Toimialakokemuksen metsäteollisuuden tehtävistä
-Kokemuksen kansainvälisestä liiketoiminnasta
-Kokemuksen Power BI-, SAP- ja SQL-työkaluista.
Lisätietoja tehtävästä antaa:
talousjohtaja Janne Reinikainen, janne.reinikainen@polkky.fi, p. +358 400 505 825.